Guamin matka
Moi taas! Tällä kertaa kirjoittelen Guamin reissusta, josta on ehtinyt vierähtää jo puolisen vuotta. En kuitenkaan koskaan oikein kirjoittanut tästä minnekään tai laittanut edes hirveästi kuvia Instagrammiin, joten teki mieli kirjoitella, vaikka sitten näin jälkikäteen. (: Ihan ensimmäisenä mainittakoon, että minähän siis en ole koskaan hirveästi käynyt ulkomailla Japania lukuunottamatta. Kävin Japanissa ensimmäistä kertaa 2011 tammikuussa ja sen jälkeen lukuisia kertoja vuosittain tai useammin (pois lukien korona-aika), mutta muualla ulkomailla käymisen olen hassusti aloittanut vasta Japaniin muuton jälkeen. Kävin 2023 syksyllä Englannissa yliopiston konferenssimatkalla, 2024 lopputalvesta Yhdysvalloissa Kazukin kanssa ja viimemarraskuussa Guamissa (joka siis on Yhdysvaltain territorio). Näistä Yhdysvallat oli ehdottomasti stressaavin kohde ihan jo lentokenttäviranomaisten takia, ja pelkäsin, että Guamissakin olisi samanlainen ristikuulustelu heti kentällä. Hyviä uutisia: ei ollut! Il...